Kesyttääkö yksilö vai yhteisö kiireen?

Siinä missä kiirettä ei enää arvosteta, mietitään keinoja tehdä asioita fiksummin, muttei kovemmin. Mutta jos kiireen tunne on subjektiivinen kokemus, onko se enemmän henkilökohtainen haasteemme kuin koko yhteisön ongelma? Kaikki eivät samassa tilanteessa stressaa ja jotkut näyttävät nauttivan viimetipan vintin sähäkästä tunnelmasta. Vai olemmeko vain ajautuneet liian haasteelliseen maailmaan, jossa tiukat dead-linet, tiedon tulva, jatkuvat muutokset ja uudet vaatimukset läkähdyttävät meidät?

Kaikkien näiden kiireenkesyttelyvuosien jälkeen voin luvata, että sekä yksilöillä että yhteisöillä on runsaasti mahdollisuuksia vapautua ainakin osasta aikaan ja vauhtiin liittyvästä stressistä. On hyödyllistä muuttaa näkökulmaansakin niin, että oivaltaa kiireen olevan myös lahja meille. Kun tunnistamme sen, alamme yhdessä miettiä helpotusta liialliseen hoppuun ja tunnistamme sellaisia työn vaiheita ja toimintatapoja, jotka eivät suju muuttuneissa olosuhteissa. Ensimmäinen askel on ottaa aikalisä ja nostaa yhdessä kehittämisen alueita esille. Sellaisia, joihin voimme vaikuttaa ja niitä kyllä löytyy. Uusista pelisäännöistä sopimiseen ei tarvita montaakaan hetkeä, mutta tulos voi olla suuri helpotus sekä työn tekijöille että asiakkaille. Se yleensä kirkastaa perustehtäväämme, selkiyttää roolejamme, auttaa vapautumaan turhasta ja suuntaa voimavarat sinne, minne niiden tulisikin virrata. Hyvien ideoiden markkinoilta nousee aina loistavia luovia ratkaisuja kaikkien iloksi. Kun kiire on yhteinen haasteemme, sen kurissa pitämiseen on kaikkien helppo motivoitua.

Erilaiset ihmiset tuovat kuitenkin omat haasteensa ja lahjansa työyhteisölleen. Siksi on hyödyllistä tunnistaa myös erilaisten kiirehtijöiden dynamiikka yhteisessä tarinassa. Hitaista ei tule nopeita eikä melkein sitoutujista tunnontarkkoja yksityiskohtiin takertujia. Jo se, että hyväksymme toistemme erilaiset rytmit ja tavat toimia lisää armollisuutta. Ja se, että jokainen löytää myös itselleen hyödyllisiä vihjeitä kohti hyvää elämää, tuo kiireenkesytykseen henkilökohtaista mielekkyyttä. Kiireestä valittaminen tai toisten muuttumisen toivominen eivät ole paremman työeläimen avaimia. Se, että nostamme puheeksi, suunnittelemme ja organisoimme työtä uudelleen ja teemme oman osuutemme, näyttävät toimivan haasteellisissakin olosuhteissa. Jos entinen malli ei enää toimi, on tehtävä jotain eri tavalla. Olkoon sitten tienviittana hyvän tekeminen hyvin.

Koko ajan linjoilla

Tärkeintä nykyihmiselle on pysyä koko ajan linjoilla, mieheni totesi ilmeisen kyynisesti. Ja tosiaan, kun katselen ihmisiä kännyineen ympärilläni, mietin omia facebook, twitter, pinterest sun muita päivittäisiä virtuaalivierailujani, onhan meidän käyttäytymisemme muuttunut valtavasti muutaman viime vuoden aikana. Lapseni valittavat, jos puhelimeni on ollut äänettömällä, enkä vastaa heidän soittoonsa. Ja kuka on määritellyt, miten nopeasti minun on vastattava sähköpostiin? Onko minun oltava koko ajan chattietäisyydellä ja skypevalmiudessa pysyäkseni verkostoni tarpeiden tasalla?

Aamukävelyni kuljetti minut tänään meren rannalle. Istuin pitkään kalliolla, katsoin ja kuuntelin aaltoja ja nautin meren tuoksusta. Jälleen kerran mietin, miten upea planeetta meillä on ja miten kauas sen ihmettelystä arki meidät vie. Samaan aikaan, kun erilaiset, toki hyödylliset, tekniset vempaimemme viettelevät meidät virtuaalimaailman kiehtoville kujille, meret muovaavat edelleen rantojamme, tähtiä syntyy ja tähtiä kuolee, luonto muuttaa muotoaan vuodenaikojen rytmissä ja minä olen eristäytyneenä seinien sisälle tuskin muistaen olevani vain yhden ohi kiitävän hetken vierailija sinisellä maa-nimisellä taivaankappaleella. Olemme rakentaneet itsellemme kummallisen ihmistodellisuuden, jossa pohdimme tärkeitä juttujamme, viihdytämme itseämme ja surutta kulutamme maapallon luonnonvaroja omiin valtaisiksi kasvaneisiin tarpeisiimme.

Haluan takaisin linjoille. Lähemmäksi luontoa. Ihmettelemään enemmän. Ottamaan enemmän vastuuta. Olemaan vähemmän arogantti omine tärkeine tehtävineni ja tarpeineni. Laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa tai ainakin aika ajoin tarkastelemaan mittasuhteita tähtitaivaan ja kiireettömänä alati pauhaavan meren äärellä. Kun huomenna jälleen istun rannalla ja seuraan lokin lentoa, ette löydä minua twitteristä. Minulla on tärkeämpää tekemistä.